Kuuluisimmat yhden toiston maksimi laskurit

Tällä hetkellä sivun laskurit eivät toimi. Tiedostamme ongelman ja työstämme sitä. Arvostamme ja kiitämme palautetta, jonka olemme saaneet asiasta.

Yhden toiston maksimi eli 1RM voidaan selvittää suoraan nostamalla aina vain suurempi kuorma siihen asti, kunnes raja tulee vastaan. Vaihtoehtoisesti 1RM voidaan selvittää epäsuorasti, tekemällä yhden toiston maksimia pienemmillä painoilla niin monta toistoa kuin mahdollista, ja laskea sitten toistomäärän perusteella arvio todellisesta yhden toiston maksimista. Ajan saatossa tähän tarkoitukseen on kehitetty erilaisia laskentakaavoja, joiden antamat arviot yhden toiston maksimista poikkeavat hieman toisistaan. Yhteistä niille on, että mitä pidempien sarjaennätysten perusteella yhden toiston maksimia arvioidaan, sitä epätarkemmiksi arviot muuttuvat. Artikkelista löytyvin laskureihin ohjeistetaan sijoittamaan korkeintaan 20 toiston sarjaennätys, sillä pidemmillä toistosarjoilla osa kaavoista alkaa antamaan jopa negatiivisia lukuja yhden toiston maksimiksi.

 

 

Adams laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Adamsin kaavaan.

Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Adams kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Adamsin kaava

 

Epley laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Epleyn kaavaan.

Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Epley kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Epleyn kaava

 

Bryzck laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Bryzckin kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Bryzck kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Bryzck kaava

 

Landers laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Landersin kaavaan.

Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Landers kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Landersin kaava

 

 

Berger laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Bergerin kaavaan.

Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Berger kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Bergerin kaava

 

Wathen laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Wathen kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Wathen kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Wathen kaava

 

Mayhew et al. laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Mayhew et al. kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Mayhew et al.  kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Mayhew et al.  kaava

O’Conner et al. laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu O’Conner et al.  kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

O’Conner et al.  kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

O’Conner et al.  kaava

 

Baechle laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Baechle kaavaan.

Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Baechle kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Baechle kaava

 

Brown laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Brown kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Brown kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Brown kaava

 

Kemmler et al. laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Kemmler et al.  kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Kemmler et al. kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Kemmler et al.  kaava

 

 

Lombardi laskuri

Tuplaklikkaa keltaisia soluja ja aseta niihin tekemäsi toistot (1-20) ja sarjapaino laskuriin. Laskurilla voi arvioida yhden toiston maksimin sarjaennätyksen perusteella tai sarjamaksimin yhden toiston perusteella. Laskuri perustuu Lombardi kaavaan.


Huomaa, että useimmat laskentakaavat ovat suunniteltu kokeneille voima- ja painonnostajille, jotka ovat harjaantuneita yhden toiston maksimituloksien nostamisessa. Siitä johtuen, kokemattomamman nostajan todellinen 1RM on usein hieman alempi kuin laskentakaavojen antama arvio. Eri ihmisten välillä on kuitenkin synnynnäisiä ja harjoittelutaustasta johtuvia eroja molempiin suuntiin ja laskentakaavat saattavat antaa virheellisen arvion toiseenkin suuntaan.

 

Lombardi kaava

Kaavassa ”r” on suoritettujen toistojen lukumäärä ja ”w ”on käytetyn painon määrä.

Lombardi kaava

Punttiohjelmat.fi
Latest posts by Punttiohjelmat.fi (see all)